Yön alta nousee huominen mikÀ lieneekÀÀn sen tuominen nÀin miettien, kÀvelen
kadun laidalla aita viestittÀÀ siinÀ aidalla julisteessa nÀÀn ilmeikkÀÀn taiteilijan pÀÀn
miten osaatkin aina yllÀttÀÀ Àsken nauroit ja nyt jo itkettÀÀ jutellen vÀlin hiljeten
ajatukset kauas painuu taas en niitÀ ja sua osaa erottaa nÀin miettien, kurvailen
kunnes olen törmÀtÀ johonkin ihmiseen tai seinÀÀn tai kumpaakin mieluummin yksin olisin
miten osaatkin aina kehittÀÀ kauniin sÀÀn kunnes kohta myrskyÀÀ huutaen, vÀliin kuiskaten
olet sarjafilmi jota katsellaan sussa kaikki tapahtumat nÀÀn maailma yhdessÀ ihmisessÀ vaan kaikki muuttuu kun vain kÀÀnnÀt pÀÀn
en vÀlitÀ vaikka talvella oves takana annat mun palella enkÀ vÀlitÀ vaikka kesÀllÀ heitÀt mua ampiaispesÀllÀ kunhan vain sanoa voin sulta yhden tasaisen hetken sain
olet sarjafilmi jota katsellaan sussa kaikki tapahtumat nÀÀn maailma yhdessÀ ihmisessÀ vaan kaikki muuttuu kun vain kÀÀnnÀt pÀÀn