On tÀssÀ huilu ja huilumies
En tÀytÀ mittaa normien
Sormien soutelun huoleni huilutan
Jos en lausein tunteita tulkita voi
Niille varmasti huilu soi
Ja niistÀ sielun soinnut pienoisen lauluni loi
On siinÀ aamun kastehelmien tuoksu
On kevÀt lÀmmin vuoripuron juoksu
Kaiken sen minkÀ aistin huiluni soi
On siinÀ hiiltyvÀ ilta, auringon rusko
Parempien pÀivien sammumaton usko
On syksyn kuolevaa ruskaa, on elÀmÀ tuskaa
Sen huiluni soi
On tÀssÀ huilu ja huilumies
MÀ nÀen luonnon tauluna
Lauluna teille sen kaiken mÀ soinnutan
Ja nÀin riemut, surut ja arkikin soi
Jos en tuntea oikein voi
On joka pettymys, nauru sykkivÀt sointuni loi
On siinÀ pÀivÀperhon leikkivÀ liito
Sammuvan tÀhden öinen viime kiito
Kaiken sen minkÀ aistin huiluni soi
On siinÀ tuiskuvan talven hyytÀvÀ halla
Ihmisen pienuus kaikkeuden alla
On syksyn kuolevaa ruskaa, on elÀmÀ tuskaa
Sen huiluni soi
On siinÀ pÀivÀperhon leikkivÀ liito
Sammuvan tÀhden öinen viime kiito
Kaiken sen minkÀ aistin huiluni soi
On siinÀ tuiskuvan talven hyytÀvÀ halla
Ihmisen pienuus kaikkeuden alla
On syksyn kuolevaa ruskaa, on elÀmÀ tuskaa
Sen huiluni soi